Pokémon Go saa suomalaiset ylös sohvalta

Pokémon Go saa suomalaiset ylös sohvalta
/
kohteessa

Kesän pelivillitys on saanut suomalaiset innostumaan. Uuden YouGov-tutkimuksen mukaan yksi viidestä on ladannut Pokémon GO –pelin ja pelannut sitä. Joka kolmas 18–34-vuotias pelaa ja pelaajien joukossa on yhtä paljon naisia kuin miehiäkin.

Liikunnan saaminen on suomalaisista Pokémon GO -pelin paras puoli. Kaksi kolmasosaa ilmoittaa liikunnan yhdeksi syistä, joiden takia he pitävät pelistä. Mahdollisuudet tutustua kotiseutuun (41 %) sekä uusiin nähtävyyksiin ja mielenkiintoisiin paikkoihin (37 %) ovat myös tärkeitä pelin suosion syitä kahdelle viidestä suomalaisesta Pokémon-pelaajasta. 

What do you like about Pokémon GO?

Nostalgiasyyt olivat tärkeä seikka kolmasosalle vastaajista, joille Pokémonit olivat tuttuja lapsuudestaan.

What have you been doing? 

Tutkimus kertoo myös, että Pokémon GO on todellakin saanut suomalaiset ylös sohvalta kävelemään ja pyöräilemään. Puolet pelaajista (52 %) on kävellyt, pyöräillyt tai ajanut tiettyä reittiä Pokémoneja metsästäessään tai treenatessaan. Kolmasosa on lähtenyt kotoa pelin vuoksi muina aikoina kuin normaalisti. Pokémon GO vaikuttaa ehkä myös jossakin määrin suomalaisten sosiaalisuuteen. Nimittäin 29 % on keskustellut peliä pelaavien tuntemattomien ihmisten kanssa.

Joka kymmenes on kokenut myös peliin ja puhelimeen keskittymisen huonoja puolia, kun todellinen ympäristö on jäänyt vähemmälle huomiolle. He ovat nimittäin kompastuneet, kaatuneet, törmänneet toisiin ihmisiin tai kävelleet päin seinää tai lyhtypylvästä pelatessaan.

Tutkimuksesta

Tutkimus perustuu edustavasti valittujen yli 18-vuotiaiden YouGov-paneelin jäsenten haastatteluihin 26.–29. elokuuta 2016. Vastaajia 1005 Suomessa. Lähde: YouGov.

PA Images

Lue yhteisösääntömme ennen julkaisemista.