Suomalaiset haluavat eroon kesäajasta

Suomalaiset haluavat eroon kesäajasta
/

Kun suomalaiset 26. maaliskuuta siirtävät kellojaan tunnin eteenpäin, se on monille iso riesa. YouGov on tutkinut, kuinka moni suomalainen haluaisi päästä eroon kesäajasta.

Daylight Saving Time

Suurin osa suomalaisista (72 %) haluaisi päästä eroon kesäajasta. Vain 12 % haluaa säilyttää sen, kun taas 10 % on asian suhteen välinpitämättömiä.

Iän myötä vuorokausirytmin sopeuttaminen kesä- ja talviajan muutoksiin vaikuttaa muuttuvan hankalammaksi. 60-vuotiaista ja sitä vanhemmista 81 % haluaisi joka tapauksessa irti kesäajasta, siinä missä vain puolet (52 %) 18–29-vuotiaista nuorista haluaisi hankkiutua siitä eroon.

Väittely kesäajan logiikasta leimahtaa Suomessa joka kerran, kun kelloja on aika siirtää tunnilla eteen tai taakse. Tutkimusprofessori Timo Partanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta arvelee jopa, että kellojen siirrolla on kielteisiä vaikutuksia terveyteen, koska unirytmi häiriintyy.

Väittely on vähemmän kiivasta muissa pohjoismaissa, joissa kesäajan vastustuskin on paljon vähäisempää. Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa vain 35–45 % haluaa lakkauttaa kesäaikaan siirtymisen.

Tietoa tutkimuksesta

Internetpohjaiseen haastattelututkimukseen vastasi 4 529 henkilöä, joista 1 009 oli tanskalaisia, 1 005 ruotsalaisia, 1 006 norjalaisia ja 1 509 suomalaisia. Vastaajat kuuluivat yli 18-vuotiaiden ikäryhmään (edustava otos maittain iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan). YouGov toteutti haastattelut 10.-20.3.2017.

Lue yhteisösääntömme ennen julkaisemista.