Koronakriisi on saanut meidät ostamaan enemmän suomalaista

Koronakriisi on saanut meidät ostamaan enemmän suomalaista
/

Kuinka koronavirustilanne on vaikuttanut suomalaisten ostotottumuksiin ja asenteisiin ruokaa kohtaan?

YouGov on juuri julkaissut vuotuisen Food & Health -raporttinsa, jossa tarkastellaan pohjoismaisten kuluttajien suhdetta ruokaan, ympäristöön ja terveyteen yli 10 vuoden ajanjaksolla. Lisäksi YouGov on tutkinut, miten koronakriisi on vaikuttanut kuluttajien asenteisiin ruokaa, elintapoja ja terveyttä kohtaan. Koronakriisi on muuttanut erityisesti suomalaisten asenteita ruoan alkuperää kohtaan.

Atitudes

Neljälle kymmenestä suomalaisesta (40 %) on muuttunut tärkeämmäksi ostaa Suomessa tuotettua ruokaa, ja kolmannekselle (33 %) on myös muuttunut tärkeämmäksi tukea lähialueen ruoantuottajia. Asenteissa näitä asioita kohtaan ei ole merkittäviä eroja ikäluokkien, sukupuolen tai maantieteellisten alueiden välillä.

Koronapandemian ekonomiset ja terveydelliset uhat ovat saaneet kuluttajat myös kiinnittämään enemmän huomiota hinnaltaan edullisimpiin tuotteisiin (23 %) ja terveellisempiin vaihtoehtoihin (26 %).

consumption

Kuluttajien muuttuneet asenteet näkyvät myös suomalaisten kulutuksessa. On jälleen huomattavissa, että kuluttajat ostavat erityisesti lisää suomalaisia tuotteita (37 %). Lähes kolmannes ostaa myös enemmän lähituotettua ruokaa (28 %), ja noin neljännes ostaa enemmän terveellisiä vaihtoehtoja (24 %). Joka viides (22 %) ostaa enemmän edullisimpia tuotteita.

Habits

Koronakriisi on aiheuttanut piikin suomalaisissa ja lähituotetuissa tuotteissa, mutta Food & Health -tutkimus osoittaa, että joka neljäs suomalainen (28 %) oli lisännyt lähituotetun ruoan ostamista jo ennen koronakriisiä. Nähtäväksi jää, jatkavatko kuluttajat suomalaisten ja lähituotettujen tuotteiden suosimista koronakriisin jälkeenkin.

Food & Health 2020

- Pohjoismaisten kuluttajien suhtautuminen ruokaan ja terveyteen 10 viime vuoden aikana

YouGov on tutkinut yli 10 vuoden ajan pohjoismaisten kuluttajien suhtautumista ruokaan, ilmastoon ja terveyteen. Food&Healthin tavoitteena on oppia paremmin ymmärtämään kuluttajien tietämystä ja asenteita sekä havaita ajan myötä tapahtuvia muutoksia.

Haastattelut toteutettiin kansallisesti edustavina otoksina 16-64–vuotiaiden ikäryhmässä YouGovin kuluttajapaneeleissa Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa. Raportti perustuu 500 haastatteluun Tanskassa, Norjassa ja Suomessa sekä 1000 haastatteluun Ruotsissa.                   

Tutkimus toteutettiin välillä 27.2.-8.3.2020, eli ennen kuin WHO luokitteli 11.3. koronaviruksen ja COVID-19:n pandemiaksi.

YouGov on toteuttanut myös erillisen tutkimuksen koronakriisin puhkeamisen jälkeen. Tutkimus perustuu edustavasti valittujen yli 18-vuotiaiden YouGov-paneelin jäsenten haastatteluihin 24.04.2020–11.05.2020. Vastaajia Suomessa 1008.

Lue lisää

Getty images

Lue yhteisösääntömme ennen julkaisemista.